30.11.2007

Budjettia ja piparintuoksua

Taas me valtuutetut saimme vääntää budjettia viime maanantaina. Vasemmistoliiton kohdalla voi todella puhua väännöstä, yrityksestä ja järjenkäytöstä.

Kunnallisen hallitussopimuksen allekirjoittaneet ryhmät, kun hyvin vähän edes yrittivät muuttaa kaupunginjohtaja Pukkisen ”Säästä kuntalaiset kipeiksi”-ehdotukseen. Kaiken huippu oli että hallitussopimusryhmien jäseniä oli kielletty edes kommentoimasta oman ryhmäni Vasemmistoliiton tekemiä muutosehdotuksia budjettiin. Että tämmöistä on tuo turkulainen kunnallinen demokratia, aivan aidosti käy sääliksi näitä päättäjäkolleegoita, joiden kädet, aivot ja suut ovat sidottuja.

On kauheaa huomata miten monetkaan puolueet eivät yritä ajaa edes niitä asioita, joita luulisi niiden pitävän tärkeinä. Ympäristöasioissa aktiivisena vassilaisena kamalaa oli katsoa, miten vihreiltä ei tullut tukea yhtää sille, että yritimme ajaa vähän pelivaraa joukkoliikenteen järjestämiseen – ettei taas olisi heikennettävä ensi vuonnakin joukkoliikenteen tarjontaa. Vihreät ovat vihreitä siis sanoissa mutteivät teoissa, tähän lopputulokseen olen tullut viime aikoina myös seuratessani valtakunnan politiikkaa. Autoverotuksen muutos ei ole todellakaan mikään absoluuttinen ympäristöteko ja kyllä tämä hallitus ajaa selvästi lisäydinvoimaa.

Minusta oli erityisen ikävää, että edes nyt kun olisi luullut tänä syksynä monen puurokorvaisenkin päättäjän korvat avautuvan koulujen, lasten ja nuorten tilanteen parantamiseen – niin ei. Tuntikehys ja ryhmäkoot eivät ole todellakaan hyvällä tolalla eikä Turussa ole lainkaan riittävästi koulupsykologeja. Itse käytin puheaikani juuri näiden faktojen esiin nostamiseksi. Mutta rahaa ei tullut lisää opetustoimeen.

Sen sijaan yksi ehdotukseni budjettiin meni läpi jo kaupunginhallituksen käsittelyssä. Esitin omalle ryhmälleni, että kulttuuripääkaupunkihankkeen melko puhtaasti byrokratiaan ja markkinointiin menevistä varoista tehtäisiin 50.000 euron siirto kulttuurilautakunnan avustusmäärärahoihin, jotka taas puolestaan menevät suoraan taidetta tekeville tahoille. Tämä meni läpi ja helpottaa ensimmäisen kerran sitten laman jälkeen vaikeaa rahan jakoa turkulaiselle kulttuurille. Olen tästä tosi iloinen!

Budjettikokouksesta tullessa oli vähän sellainen olo, että nyt alkaa olla aikaa jouluvalmisteluihin. Budjettia on edeltänyt paljon kokouksia kunnallisjärjestön ja valtuustoryhmän kesken. Lisäksi kaksi viikkoa sitten oli Vasemmistonaisten valtakunnallinen kokous ja viikko sitten puoluevaltuuston kokous. Molemmat olivat Helsingissä ja niihin meni koko viikonloppu. Nyt on ihanaa olla alkava viikonloppu kotona! Ja meillä pikkumiehet odottaa kovasti pikkujoulua ja sitä ihan oikeaa. Poikien toiveissa on laitella vähän koristeita ja etenkin tehdä pipareita. Veljistä vanhempi on tilannut jo jouluksi piparikuorma-auton...

 

<< etusivulle
<< etusivulle