Eilen oli Helsingissä puoluehallituksen kokouksessa (olen kokouksissa kutsuttuna puoluevaltuuston varapuheenjohtajana) ja luonnollisesti ykkönen asialistalla oli vaalituloksen pohdinta. Keskustelu eteni oikein hyvässä hengessä. Monet olivat itse olleet ehdolla, joten kokemukset kampanjoinnista niin onnistumisista kuin epäonnistumisista tulivat esiin eri piireistä.
Järkevää oli se, että kukaan ei alkanut kehitellä näkemystä että menestymättömyys olisi johtunut tietyistä persoonista. Tämä henkilöihin menevä syyttely kun on kovin helppoa, joskaan ei hedelmällistä saati totuudenmukaista. Niin suurta ”jurpoa” ei vielä ole ollutkaan puoluesihteerinä tai puheenjohtajana joka olisi voinut aiheuttaa useamman edustajan paikan menetyksen ympäri maata omilla toimillaan.
Eilisillan ajankohtaisohjelmia katsoessa tuli selväksi, että vaikka demarit perustivat oman ”totuuskomission” vaalitappiotaan tutkimaan – on kuitenkin jo ”selvillä” osan mielestä syylliset. Moni demaripiirin puheenjohtaja oli sitä mieltä, että syy oli Eero Heinäluoman ja ainoa oikea lääke on oven näyttö. Liisa Jaakonsaari puolestaan oli sitä mieltä, että syy olikin eduskuntaan pyrkinyt ja sinne kampanjoinut puoluesihteeri, joka ei sitten ollut tehnyt kaikkeaan puolueen menestymisen eteen.
Hyvä päätös oli se, että puoluehallitus pisti puoluetoimiston kokoamaan erillisen "oppiraportin" kampanjan aikana tehdyistä virheistä ja onnistumisista. Tänään jo ehdokkaat saivat aika kattavan kysymyspatteriston vastattavakseen. Huhtikuun puolivälin puoluevaltuustossa tätä voidaan sitten käsitellä ja työstää edelleen. Näin voidaan oikeasti oppia jotain, mikä auttaa vaalivoiton rakentamisessa seuraavissa eduskuntavaaleissa ja toivottavasti jo kunnallisvaaleissakin. Näin pitäisi aina tehdä perusteellisesti, jotta voidaan vaaleja koskevissa toimintatavoissa mennä eteenpäin.
Vasemmistoliiton naispoliittinen sihteeri Lena Paju oli tehnyt aikamoista numerotyötä ja selvittänyt kuinka miehet ja naiset olivat keräneet ääniä. Tämä olikin aika karua ja pysäyttävää luettavaa. Vasemmistoliitto menetti valtakunnallisesti nyt 33 000 ääntä. Naisehdokkaat saivat näissä vaaleissa 34 000 ääntä vähemmän kuin viime kerralla. Miehet saivat 1000 ääntä enemmän kuin viime kerralla. Eli menetetyt äänet olivat "naisten ääniä". Tätä taustaa vasten ei ole mikään ihme, että eduskuntaryhmässä on vain kolme naista. Me ehdokkaat niin naiset ja miehet emme kokeneet mitään ongelmaa siinä, että Siimes lähti ovet paukkuen. Äänestäjät kuitenkin ajattelivat niin ja jättivät äänestämättä vasemmistonaisia. Kyllä nyt on viimeistään herättävä siihen että naisten on saatava erityistukea vaaleisssa – enkä tarkoita nyt mitään selkään taputtelua.
Minusta oli aika hurjaa, miten sekä Risto Kalliorinne Oulusta että Paavo Arhinmäki molemmat kertoivat siitä, miten vaaleissa sai tukea mutta ei niinkään puolueen ja osastojen ihmisiltä. Paavo oli lähestynyt Helsingin yhdistyksiä tarjouksella tulla kertomaan tuoreesta kirjastaan, eikä yksikään osasto ollut ottanut yhteyttä. Tukijoukko oli iso, mutta ei puolueen aktiiveja niinkään. Risto puolestaan kertoi, miten osa oli tullut kyllä tilauksiin mutta ollut sitten kovin kiireinen kun Risto oli pyytänyt jakamaan pientä nippua lehteään kotinsa lähipiiriin. Kysymys oli kuitenkin puolueen aktiiveista.
Tässä on jotain kummallista. Meillä on iso puoluekoneisto, mutta onko sillä mitään tarkoitusta jos se ei käynnisty vaaleissa. Ei kai meillä vaan ole puoluekoneisto laajan järjestökentän ylläpitoa varten??? On osastoja eri puolilla Suomea, jotka eivät tee mitään kun vaalit tulevat. Eivät aseta ehdokkaita tai tee vaalityötä.
Itselläni on käynyt mielessä siitä saakka kun olin seuraamassa vaaleja 1998 Ruotsissa, että olisiko listavaali parempi edesauttamaan sitä että vaalityötä tehdään puolueelle eikä vain ehdokkaalle. Ruotsissa riitti mainosten jakajia, megafoniin puhujia ja toritapahtumien organisoijia. Meillä ehdokas tekee ja muut parhaimmillaan seuraavat missä mennään.
Keskittäminen on toinen asia jota kaipaan. Mielestäni vihreillä oli aika onnistunut ja voimakas keskittäminen Anderssoniin ja Niinistöön, joka myös tuotti tulosta. Vasemmistoliiton ehdokkailla, joilla ei ole ay-liikettä takana on rajoittavana tekijänä koko ajan rahapula. Näin ollen olisi hyvä, että edes ehdokas tai kaksi voisi tehdä kunnon kampanjan rahaakin käyttämällä ilman että menee talo alta tai saa maksaa velkaa seuraaviin vaaleihin asti jollei yli. Piirimme laittoi ehdokkaiden naamoja bussien selkänojiin, senkin rahan olisi voinut laittaa vaikka siihen että olisimme saaneet Annikan kasvot bussin ulkoseinään (edes muutamaan). Ei keskittäminen tietysti demokraattista ole kaikilta osin. Mutta kumpi on tärkeämpää, se että Vasemmistoliitto saa menestystä vaaleissa vai se että kaikki saavat leikkiä potentiaalisia läpimenijöitä? Minä kannatan ensimmäistä vaihtoehtoa, sillläkin uhalla että näissä vaaleissa enkä välttämättä tulevissakaan olisi itse se keskittämisen kohde.
<< etusivulle