
Olen saanut kiitettävän paljon yhteydenottoja minua äänestäneiltä sekä minua harkitsevilta. Peruskoulu on ollut yksi aiheista mitä on pohdittu yhdessä aika monen yhteydenottajan kanssa. Näissä sähköpostiviesteistä yhdessä kysyttiin ohimennen myös sitä, miksi kannatan alkoholiveron korotusta ja miksi en kannata viinien tuloa kauppoihin. Tästä sain kimmokkeen pohtia suhdettani suomalaiseen alkoholipolitiikkaan.
En automaattisesti pidä osittain holhoavasta asenteesta mikä meillä Suomessa on ollut kieltolaista saakka. Olisihan se kiva, jos alkoholi voisi olla läsnä arjessamme tuottamatta sen suurempia ongelmia. Minusta myös tuntuu että onkohan tuo muinainen laki ollut luomassa juuri meille sellaista älytöntä meininkiä, missä alkoholi on tabu ja kielletty ihmeellinen nautintoaine, jota sitten on nautittava ämpärikaupalla ja joka välissä ennen tiettyä ikää ja sen jälkeen?
Nyt kuitenkin on tietyt faktat, jotka liittyvät suomalaisten alkoholinkäyttöön. Juominen on humalahakuista edelleen, joskin eurooppalaista on sen lisääntynyt useus eli pahimmassa tapauksessa perjantaipullon lisäksi on otettava pullo myös muutamana muuna päivänä. Alkoholiverotuksen alentaminen kuuluu ehdottomasti joukkoon ei niin mainiot SDP:n tuoreet veronalennukset. Alkoholin käyttö lisääntyi ja myös rajut seuraukset. Esimerkiksi alkoholismi yleistyi ja lasten huostaanotot lisääntyivät .
Alkoholismin seuraukset ovat aina rajuja vaikutukseltaan. Henkilön itsensä elämänhallinta kuten työssäkäynti, toimeentulo ja ihmissuhteet kärsivät. Eivätkä vaikutukset jää tähän – vaan ongelmat koskevat koko lähipiiriä. Valitsen alkoholipolitiikassa tiukan linjan pelkäämättä tiukkapipoisen sosiaalitantan leimaa, jotta mahdollisimman moni lapsuus ei vaurioituisi alkoholismin seurauksina syntyvään väkivaltaan ja heitteillejättöön.
Kävin äsken korjaamassa oksennusta, vaikka kellään ei ole alkoholin yliannostusta. Pikku karhuista pienin on ilmeisesti saanut jonkinlaisen oksennus/masutaudin, sillä tämä oli jo toinen ylenanto tänään. Toivon, että huomenna pikku masussa pysyisi ruoka ja muu perhe välttyisi samalta.
<< etusivulle