12.03.2007

Kun joskus yksikin sana voi ärsyttää

Tänään oli Hesarin pääkirjoitussivulla juttu otsikolla ” Oma neuvola naisten vaivoille”. Minulla nousi lämpö sekä verenpaine! Mitkä ihmeen naisten vaivat??? Jutussa kun viitattiin siihen ehdotukseen, että äitiysneuvola voisi laajentaa niin että myös esimerkiksi ehkäisy ja lapsettomuus kuuluisivat sen tarjoaman avun piiriin. Asiahan on kaikin puolin kannatettava ja kyllä HS:n juttukin kannatti asiaa ihan lämpimästi sekä asiallisesti – otsikkoa lukuun ottamatta.

Herneet meni vain juurinenee nenään, kun lapsettomuus ja ehkäisy on NAISTEN VAIVA!!! Siis lapsettomuus usein koskee myös miehiä, jos toinen vanhemmista on mies. Aids-aikakaudella on aika vähemmän pätevää viitata ehkäisyyn naisten vaivana. Paitsi jos kokee koko sydämestään, ettei se syfilis, aids ja yllättävä isyys ole mitään mikä koskisi miestä.

Naisten vaiva on joku 50-luvun kiertoilmaus kuukautisille ja vaihdevuosille minun korvissani.

Niin että yksikin sana voi ärsyttää ihan pirusti. Toisaalta minua ei kauheasti pelota se, että jos minä teen, sanon ja kirjoitan jotain sellaista mikä pistää ärsyttämään. Minä omaan suhteellisen suorat mielipiteet ja on minusta hyve ettei sensuroi omia ajatuksiaan ärsyttämisen pelossa. Ei voi olla minkään puolella, jos ei voi olla mitään vastaan – on eräällä tavalla minun mottoni. Tämä olla kaikille mieliksi ja lopulta olla ilman kantoja tulee esiin ehdokaskandidaattien puheissa aina välillä.

Sain kuulla yhdeltä tutultani, että he olivat kaveriporukassa kokeilleet että miten vaalikoneessa käy, jos laittaa aina vastaukset keskelle - ja saivat Seppo Lehtisen. Sitten kokeilivat heittäytyä kriittiseksi kautta linjan – sitten napsahti Korpelainen aika keulille. No, en olisi ehkä ihan niin kriittinen jos en olisi melkoisen hyvin perillä asioista ja jos en olisi turkulainen. Turussa kun tahtoo kaikki olla aina ministeriöiden suositusten väärällä puolella. Kaarinalaisena kuten kälyni olisin enemmän siinä uskossa että terveyspalvelut ovat aika lailla ok-kunnossa, he kun saavat aina lapselle lääkärin samana päivänä kun tarvetta ilmenee.

<< etusivulle
<< etusivulle