Siimeksen kirjaa tuskin jaksan lukea, vaikka kirja-ahmatti olenkin. Luen mielummin Claes Anderssonin runoja. STT:n printin verran olen kuitenkin perillä katkeruuden säkeistä, jotka hän on nimennyt ”Politiikan julkisivu”. Tuntuu niin surulliselta,että joku joutuu elämään tuollaisen katkeruuden kanssa.
Siimes on ihan pihalla, kun puhuu valtavalla vihalla ja vastenmielisyydellä Vasemmistoliiton edeltäjien historiasta. Se ei ole taakkaa- vaan suunnaton ylpeyden aihe. SKDL on luonut pohjan suomalaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle ja tasa-arvoiselle koulutusjärjestelmät, jota sitten on viime vuosina lähinnä vain tuhottu. Aivan uskomatonta on myös se, että hän tuohtuu siitä että puolue on vanha jäänne kuitenkaan määrittelemättä nyt tai koskaan mitä hänen Vasemmistoliittonsa sitten olisi ollut. Hän on määritellyt itsensä ja puolueen aina negaation kautta. Hän on sanonut ettei ole feministi (joo, huomattiin kyllä teoista) ja eikä sosialisti (näkyi ja kuului aiemmin ja nyt), mutta mitä hän sitten oli se jäi auki. Tyypillistä historiattoman ihmisen puhetta, jos ei tunne historiaa eikä sitä tunne jää helposti auki myös nykyisyys.
Minua ei paljon huoleta enää tuo kirja, se vaikuttaa saamansa ensijulkisuuden mukaan niin avoimen katkeralta että sen huomaa kaikki. Enkä usko että yhden ihmisen katkeruus Vasemmistoliittoa heilauttaa. Kuvaavaa on että tiedän vain yhden ihmisen joka on kaipaillut Siimestä ja hänkin tuskin enää tämän puolueen kimppuun hyökkäävän kirjan jälkeen.
Kirja, jonka haluan lukea tuota pikaa on Marjaneh Bakhtiarin Mistään kotoisin. Kirjailija on ruotsalainen maahanmuuttaja ja hänen kirjaansa on pidetty maahanmuuttajien parissa erinomaisena kuvauksena maahanmuuttajan elämästä. Nyt on kyllä vaalityö pyörähtänyt niin kivasti ja kiivaasti käyntiin, että voi viedä vähän aikaa ennen kuin tuon kirjan viime sivukin on nautittu.
<< etusivulle