Tänään luimme Koiramäen Martta ja Ruuneperi kirjaa sekä söimme itse tehtyjä Runebergin torttuja. Ruokavarkauksien Arsene Lupin eli koiramme Toffee taas jälleen kerran kunnostautui ja torttujen menekki oli arvattua isompi. Voi kyllä olla, että jälkikasvulle jäi Kunnaksen kirjasta mieleen Runebergia paremmin possu joka kirjassa laittoi Runebergin työhuoneen hyrskyn myrskyn. Itse kansallisrunoilijaamme muistellessa tänään tuli mieleen taas, että Paavo pettuleipineen on aikamoinen kingi ja suomalaisen sisun symboli. Kaikkeen sitä ihminen kykenee, kun Turussa opiskelee. (Lauseessa on vain prosentti huumoria, loput puhdasta kotiseutuylpeyttä).
”Ennemmin missi kuin naisasianainen nuorten tyttöjen roolimalliksi”, sanoi Lola
Wallinkoski viikonlopun Iltalehdessä. En ottanut itseeni vaikka olen aivan järjestäytynyt feministi, mutta intouduin miettimään itse missi-instituutiota vuonna 2007. Minusta ongelma ei todellakaan ole Lola Wallinkosken tai yhdenkään missin näkemys misseydestä tai istituution ylläpitämisestä. Misseys on vain yksi ilmiö, joka ylläpitää sitä käsitystä että ulkonäkö on kaikki kaikessa ja valtavan tärkeä tavoite. Ei vastuu ole misseillä. On sitä nuorena hassumpaakin tehty ja kuka myöntäisi sitten myöhemmin, että olinpa pölö kun mietin vain ulkonäköäni ja kävin kisoissa.
Ajatus siitä, että on kymmenen nuorta tyttöä, joiden ulkomuotoa arvioi puolet Suomesta on äkkiseltään ihan ok. Näinhän on ollut jo vuosikymmenet. Jos miettii uudelleen, niin ajatus on aika karmea. Nuoret tytöt ovat kovassa syynissä ja vapaata riistaa kaikkien arvostella ja tutkailla. Väitän, että tämä luo ulkonäköpaineita vaikka kisaan lähtiessä vielä olisi luullut olevansa nätti ja siro varreltaan. Entä sitten ne kotikatsomon tytöt lapsista isompiin? Ei varmaan tarvitse omata kovin vilkasta mielikuvitusta jos ajattelee että tuolta varmaan minunkin pitäisi näyttää. Ajatus sitten siitä, että henkilö jonka ensisijaisena ja lähes ainoana tarkoituksena on olla kaunis on ROOLIMALLI ei ole järkeenkäyvä. Tai kuinka moni haluaa tyttärensä hakeutuvan kilpaan kauneudesta? Moni kauneuden ammattilainen on kokenut huomattavasti maija meikäläistä useammin, että rypyt on poistettava ja jostain on otettava jotain pois ja toisaalle taas lisättävä. Eli palaute kauneudesta vain pahentaa tarvetta etsiä itsensä ideaalia peilikuvaa.
Minun mielestäni käsitys kauneudesta on aikalailla päänsisäinen asia, siis se koetko olevasi sinut ulkonäkösi kanssa. Varmasti jokainen on murrosiässä hakusessa sen kanssa miltä näytän ja riittääkö se minulle, kunnes hormoonimyrskyt ovat ohitse ja elämän täyttää olennaisemmat sisällöt.
Missikisojen ällöttävin asia on mielestäni uimapukukierros ja reipas liuta ”rasvaisia” pappoja TUOMAREINA mittailemassa kieli pitkänä onko niitä muotoja ja oikeassa paikassa. En tiedä mikä olisi lähempänä strippausta. Luontevampaa olisi että vaarit olisi myös kelteisillään pikku tangoissa uima-altaan äärellä suorittamassa tehtäväänsä. Jos kerran uimapuvussa keikistely on aivan normaalia sisätiloissa kaukana vedestä sekä ison yleisön läsnäollessa, niin samat vetimet sitten kaikille vaan.
Väitän siis, että ne jotka ovat missi-instituutiosta vastuussa ovat kaiken maailman makuset joiden mielestä pitää olla silmänruokaa. Samat miehet sitten mukamas ihmettelevät kun missit sitten ennen tai jälkeen kisojen ”unohtavat” uikkaritkin, kun menevät kuviin.
Ruotsissa on jo pitkään nähty vähän Suomea selvemmin missikisojen luonne vanhakantaisena seksistisenä showna, joka ei palvele kuin keltaista lehdistöä.