2.2.2007

Hallituspuolueiden lupaukset aivan muuta kuin tehty politiikka

Lähipiirissäni on ollut aikalailla ärtymystä, siitä miten hallituspuolueet ovat viime viikkoina lupailleet kaikenlaista ja sitäkin mihin ei olla neljän vuoden aikana innostuttu mitenkään. Vanhanen on ollut tässä aivan omaa luokkaansa. Hän on nyt aivan vilpittömän innoissaan ruuan alvin laskemisesta. Asiaa ei edes harkittu saati selvitetty, mutta nyt sitten ollaan touhua täynnä pari kuukautta ennen vaaleja. Mikäköhän esti asiassa aloitteellisena olemisen edeltävänä neljänä vuonna?

Yhtä huvittavaa on se, miten demarit ovat nyt esittäneet että veronkevennyksissä pitäisi nyt sitten käyttää harkintaa. Ei oikein linjassa sen kanssa, miten veropolitiikassa on tällä hallituskaudella tapahtunut jokaisen kokoomuslaisen päiväuni tuntuvin veronkevennyksin ja varallisuusveron poisto vielä kaupan päälle. Rikkaiden rikastumista ei ole veronkanto hidastanut!Että nyt sitten harkintaa, entä jos harkintaa olisi ollut jo vähän ennen vaalejakin.

Kaikkein hauskinta on mielestäni kuitenkin ollut pääministeri Vanhasen henkilökohtaisen kampanjansa avauksessa esittämänsä vaalilupaus siitä, että kevyen liikenteen reittien rakentamiseen panostetaan Uudellamaalla, kunhan hän saa jatkoa pestilleen. Juu, ihan hyvä juttu. Tätä missiota ei sitten voinut toteuttaa pääministerinä ja kepun puheenjohtajana tällä kuluvalla hallituskaudella, vai? Entä sitten maamme retuperällä oleva junaliikenteen raiteet? Tässä olisi jotain todella keskeistä, jota olisi voinut edistää ennen ja jälkeen vaalien.

Pääministeri puhuu kevyenliikenteen reittien paranemisesta on mielestäni sellainen avaus, että kuulostaisi samalta jos ensi kunnallisvaalien alla minä valtuutettuna vaatisin vesitarjoilun parantamista Turun terveyskeskuksissa.

<< etusivulle
<< etusivulle