
11.1.2007
Tänään oli pienten ja iloisten uutisten päivä!
Ensin aamupäivällä äänestäjäni kertoi iloisen hämmennyksen vallassa, että hampaan lohjettua hän pääsi ihan nopeasti lääkärille, vaikka ei ole vielä edes särkyä. Ihanaa, jos tämä vielä tarkoittaisi sitä että Turussa oltaisiin pääsemässä pikku hiljaa hoitotakuun edellyttämään tarjontaan hammaslääkärikäynneissä. Tämä tuntuu pieneltä ihmeeltä, että tulee tällaista palautetta, kun monta vuotta on saanut jatkuvaa palautetta epäinhimillisistä jonoista.
Iltapäivällä sain sitten vielä kuulla, että meidän Eerikin (karhuista tämä 1-vuotias) kadonnut kenkä on sittenkin tallessa. Joulun alla olimme lääkärissä ja poikaa autoon pakatessa huomasin että kenkää ei ole missään. No, ei ollut kulkureitillämmekään. Olimme menneet lääkäristä vain kirjakauppaan ja autolle. Sitten joulun jälkeen 28.12.06 oli Turun Sanomissa juttu löytötavaroista ja jutun kuvituksena oli samanlainen punainen kenkä. Laitoin heti meilin toimittajalle, että mistä kenkä on kuvaan tullut, mutta vastausta ei kuulunut. Kävin löytötavaratoimistossa. Ei ollut kenkä siellä. Tänään sitten soitin TS:äään että jos toimittajan saisi puhelimen päähän kun meili oli mennyt perille, muttei siihen ollut vastattu –eikä kukaan voi olla näin kauan lomallakaan. Vastaamattomuus selvisi, hän ei ole vakihenkilökuntaa eikä siis omaa ”turunsanomat.fi”-loppuista osoitetta, mihin olin viestin laittanut. Sain hänet kiinni puhelimella ja kenkä odottaa hänellä kotona. Hauskaa, huomenna sitten saamme kengän takaisin! Pitää lahjoa vähän löytäjää kun oli niin kiltti ja näki vaivaa!!!
Tämä nettipäiväkirjan pitäminen on kivaa. Olen saanut palautetta, että aihepiirit ovat vaihtelevia ja leppoisasti sekä nasevasti kirjoitettuja. Olen imarreltu ja vähän samaa mieltä. Nyt kuitenkin törmäsin blogiin, johon verrattuna ei omani ole mitään – vaikka olenkin tumma ja narttu minäkin. Viittaan nimittäin tulevaan valtionvirkamieheen nimeltä Vilma. Hän on myös labradori ja kohta huumeasiantuntija. Koirahulluna jäin kerrasta koukkuun, pitää käydä toistenkin tsekkaamassa pennun kuulumiset ja nähdä miten neiti kasvaa! Uskoisin, että jos päivän teema on iloiset uutiset, niin Vilman blogissa niitä on joka päivä. Jos sinuakin kiinnostaa tämä lahjakas virkamies ja tummapintainen kaunotar, niin klikkaa seuraavaa http://blogit.ts.fi/haista-huume/