17.12.2006

Kylläpä TS leimasi runosmäkeläiset törkeästi

Turun Sanomat uutisoi Runosmäen terveysaseman viiden viikon jonoista. Hyvä niin. Itse olen kyseisen terveysaseman käyttäjä ja tiedän kyllä tästä syystä miten vaikea on saada akuuttia ja ei niin akuuttia aikaa.

Samaisen jutun ohessa annettiin ymmärtää, että juuri runosmäkeläiset ovat jonkun sortin häirikköjä, jotka vaativat lääkärin aikoja ja haistattelevat jne. Annettiin myös ymmärtää, että tästä syystä osittain sitten niitä jonoja onkin. Ilmeisesti on kyseessä maailmanhistorian ensimmäinen kerta, kun ihmisen on todistetusti nähty riitelevän yksinään? Aika paksua ja erittäin leimaavaa. Pitääkö tästä vetää nyt sellainen johtopäätös, että häirikkö se olen minäkin kyseisen aseman asiakkaana ? Ja kaikki runosmäkeläiset vaan terveystoimen häpeäpaaluun?

Mietin vain itsekseni, että väkisinkin tulee mieleen ajatus, että entä jos logiikka menisi toisin päin. Pitkät jonot voivat aika oikeutetusti viedä halut parhaimpien tapojen esittelyyn. Sairas ihminen on myös aika helposti pahalla mielellä ja huolissaan, osa voi olla aika kiukkuinenkin. Kun vielä päälle päätteeksi kyseinalaistetaan taudin oireita yhteyttä ottaessa asenteella, ”onkohan tilanteenne kiireinen kuitenkaan?”. Runosmäessä tilanne ei ole myöskään aivan erikoinen, että aikoja ei saa. Voisi siis ajatella, että toistuvat vaikeudet päästä lääkäriin veisivät myös kiukun väärälle puolelle hyvistä aikomuksista huolimatta.

Eli siis väitteeni on, että totta kai jatkuvat pitkät jonot voivat saada esiin ilkeääkin kiukkua alueen asukkaissa.

Perheemme siirtyi aivan äskettäin Mullin terveysasemalta Runosmäkeen ja mitään informaatiota siirrosta ei tullut siitä. Sitten kun paikalle menin olikin palvelu heti vähän sellaista, että ettekö tiedä että meillä toimitaan niin ja niin. En sanoisi palvelua yhtä ystävälliseksi kuin Mullissa oli. Heille oli Runosmäessä kovin epäselvää, miten voisin varata ajan astmahoitajalle. Lopulta sitten kuitenkin sain ajan, kuten myös lääkärille. Lokakuussa minulle annettiin aika joulukuulle. No, kyse oli kontrollikäynnistä. En usko kuitenkaan että kaikki voivat ei kiireellisten vaivojen kanssakaan odotella hyvin mielin ja hyvän käytöksen säilyttäen.

Lopuksi totean vielä, että tiedän valitettavan hyvin miten kovilla terveydenhoidon ammattilaiset ovat. Enkä soisi heille heitettävän sitä vihaa, minkä toimimaton järjestelmä aiheuttaa. Oikeat syylliset istuvat valtuustossa ja eduskunnassa, jos ovat olleet päättämässä liian pienistä resursseista terveydenhuollolle.

etusivulle >>