11.12.2006

Miksi niin monen pitää hukkua sosiaaliturvan mustiin aukkoihin ?

Valitettavasti moni (myös päättäjä) luulee että pohjoimainen hyvinvointiyhteiskuntamme on paras maailmassa, tasapuolinen ja turvaksi heikoimmillekin. Monissa Euroopan maissa taloudellinen turva ja muu tuki on kattavampaa kuin meillä Suomessa. Monessa muussa Euroopan maassa on menty eteenpäin viime vuosina, mutta kiitos laman ja poliittisen enemmistön halun meillä kehitystä ei ole tapahtunut. Tänään minulle juuri selvisi meilatessa Amsterdamissa asuvan ystäväni kanssa, että Hollannissa on edelleen vuokrasäännöstely käytössä ja vuokrat siksi kohtuulliset. Olisipa meilläkin.

Ihmisiä putoaa jatkuvasti tyhjän päälle, koska säännökset ovat jossain määrin vaikeaselkoisia jopa ammattilaisille ja niitä tulkitaan mekaanisesti asiakkaan koko tilanteeseen tutustumatta. Liian monesti on, niin ihmiset jäävät ilman jopa lakisääteisiä etuuksia, jos eivät jaksa taistella niistä oikaisuvaatimuksin, valituksin ja kirjelmin. Jotkut poliitikkokolleegat ovat ottaneet tavaksi neuvoa tekemään kaiken maailman valituksia. Minusta se vain on liikaa vaadittu, henkilöiltä joilta on evätty toimeentuloturva tai lähes elintärkeä sosiaalietuus. Usein takana on jo vankka tunne siitä että on tullut tylytetyksi, on mennyt voimat tai niskassa on pelko elämänhallinnan lopullisesta menettämisestä. Kuka pystyy sanomaan itselleen, että ei se mitään vaikka jääkaappi on tyhjä, vuokra maksamatta ja tilin saldo nolla? Kaikki energiahan menee tuolloin ensin asian murehtimiseen pahimmillaan syrjäytymiseen asti.

Väitän, että ei peruskoulu kyllä riitä pohjaksi jos toimeentulotuen tai peruspalvelujen saanti riippuu taidoistamme tehdä pätevän oloiset viralliset valitukset aiheesta kuin aiheesta. Pitäisi sitten vielä osata sosiaalisia taitoja vaatia ja penätä päreitä polttamatta.

Ei tämä ole mikään universaalien sosiaalipalveluiden malli, kun tarvitaan terrierin sitkeyttä ja juristin taitoja tehdä valituksia!

etusivulle >>