
Vedin pois keväällä jättämäni ehdokkuussanomukseni. Kesän aikana siirryin työelämään - perheyrityksemme Tilitoimisto Arkorin palvelukseen. Ratkaisu syntyi nopeasti työntekijävajeen vuoksi ja puolisoni työtaakan keventämiseksi. Pitkitin työhön paluuta poikien synnyttyä, koska tiesin että enää silloin en halua olla iltoja poissa kotoa ja politiikka jää vähemmälle. Enää ei myöskään ole pojat siinä iässä että tulisivat kantoliinassa mukaan, kuten vielä edellistalvena kulttuurilautakunan kokouksissa oli yleensä kaksi Korpelaista. Meillä pikku miehet haaveilevat jalkapallosta ja musiikin soittamisesta, joten minua tarvitaan tukijaksi poikien iltamenoihin.
Vähän itseänikin houkuttaa tuo lisääntyvä vapaa-aika arki-iltoina ja viikonloppuina. Voin jatkossa harrastaa lisää liikuntaa ja kulttuuriin liittyvien kokousten sijaan entistäkin enemmän taidenautintoja. Ja on minulla kauhea koirakuumekin itse asiassa. Minulla on riistaviettinen isovillakoira kiikarissa Toffee-koiramme seuraksi. Katsotaan innostuuko muu perhe ideastani?
Kunnallispolitiikkaa ja Vasemmistoliittoa rakastan edelleen ja suosittelen myös muille lämpimästi. Pienet lapseni ovat minulle nyt vain etusijalla.
Loppuvuosi menee vielä vanhaan malliin kunnallisia luottamustehtäviä hoitaen. Puoluevaltuuston johdossa, Kaerlan Naisissa ja Annan Piirissä jatkan toki normaalisti tämän jälkeenkin.
Nämä sivut tulevat jatkossa painottumaan politiikan lisäksi entistä enemmän myös ruuanlaittoon!
16.06.2008
Argh, päivähoitoa ei vieläkään siirretä osaksi opetustoimea!
11.06.2008
Työnantajien asenne on kohtuuttoman kova
08.06.2008
Tervemenoa poliittiseen keskustaan SDP!
30.11.2007
Budjettia ja piparintuoksua
07.10.2007
Ei Suomi kovin hääppöinen oikeusvaltio ole maahanmuuttajalle
24.09.2007
Miksi Turku ei voi myydä kiinteistöjään reilusti?
10.09.2007
The lista ja muut listat
21.08.2007
Lomailtu on olan takaa
19.04.2007
Eräästä ohjelmasta ja sen toteuttajista
22.03.2007
Vaalitulosta pohdittiin puoluehallituksessa
19.03.2007
Hyvästit julkisille palveluille ja muuta pohdintaa vaalituloksesta
17.03.2007
Pillijuomamaljat tehdylle vaalityölle!
15.03.2007
Vatsatauti voitti Korpelaiset 4 - 0
13.03.2007
Alkoholipolitiikka tarpeen – VALITETTAVASTI!
12.03.2007
Kun joskus yksikin sana voi ärsyttää
09.03.2007
Kuule, Jyrki luokkayhteiskunta ei ole mikään uskonasia!
08.03.2007
Miksi ihmeessä kaikkien puoluejohtajien pitäisi olla ehdolla Helsingissä?
06.03.2007
Sata vuotta äänioikeutta ja muutama naistenpäivä
01.03.2007
Avajaisten juhlaa ja ”panelointia”
22.2.2007
Ilmastonmuutosta sekä muutosvastarintaa
19.2.2007
Maakunnan ympäri kahdeksassa tunnissa
15.2.2007
Siimes on pihalla ja niin yksin
13.2.2007
Hilpeää väittelyä ja korttitalkoita
11.2.2007
Taiteentekijät ja muut lainsuojattomat freelancerit ovat aktivoituneet hienosti ajamaan omia etujaan
7.2.2007
Pääkirjasto tarvitsee kaverikseen toimivan lähikirjastoverkon
6.2.2007
Intoa ehdokkaaksi riittää, mutta uurnilla ei ole tungosta
5.2.2007
Runebergia ja esimerkillisiä missejä
2.2.2007
Hallituspuolueiden lupaukset aivan muuta kuin tehty politiikka
1.2.2007
Ketuista, jäniksistä ja vaali-innosta
31.1.2007
Keskustelu itseaiheutetuista sairauksista on pelottavaa
30.1.2007
Haloo tilalaitos, onko taas pistettävä yksi kulttuuria tuottava poppoo kodittomaksi?
29.1.2007
Aina kun mä maitoo juon...
26.1.2007
Koko Suomi on nyt Vaalimaa
25.1.2007
Siimes ja muut loikkarit
24.1.2007
Vaalien jälkeen hallitus on vallaton
23.1.2007
Oikeasti Vasemmalla
22.1.2007
Demarit ovat tosiaankin osa oikeistoa
21.1.2007
Talouselämä-lehden vaalikoneen kautta tiedossa varmasti suunnaton ”äänivyöry”
17.1.2007
Terveisiä peiton alta ja lääkepurkkien vierestä
16.1.2007
Turun epäonnistuneen asuttamispolitiikan seurauksiin puututtava
12.1.2007
On yksi asia, jota ei tarvitse suvaita – suvaitsemattomuus
11.1.2007
Tänään oli pienten ja iloisten uutisten päivä!
10.1.2007
Erikoisliikkeet pois ja kaikki tuotteet marketteihin vai?
9.1.2007
Sujuvista aamuista ja kuumista sämpylöistä
8.1.2007
Pelätäänkö muutosta niin paljon, että kritiikki jää piiloon uurnilla?
5.1.2007
Suomen ”keltaisella lehdistöllä” on uusi mauttomuusennätys hallussaan
4.1.2007
Potilasmaksujen porrastaminen oikeudenmukaista, mutta ongelmallista
3.1.2007
Kunpa vaalien keskeisimmäksi aiheeksi nousisi toimeentulo
2.1.2007
Olen koukussa –jumppaan nimittäin!
30.12.2006
Demokratiaa rakennetaan hirttotuomioilla, vai?
29.12.2006
Oliko vuosi 2006 merkittävä?
28.12.2006
Priorisointia ja tuhlausta samaan aikaan
22.12.2006
Nautittavaa joulua!
21.12.2006
Uusi tehokkuusennätys – kritiikki kirjalle, jota ei ole vielä kirjoitettu
20.12.2006
Kaupat olisivat voineet suoda kaikille rauhallisen joulun ja pitää ovensa kiinni!
19.12.2006
Lunta maassa ja EU-puheenjohtajakausi takana
18.12.2006
Pariisi sai ratikat takaisin, miten käy joukkoliikenteen Turussa?
17.12.2006
Kylläpä TS leimasi runosmäkeläiset törkeästi
16.12.2006
Viimeinen sammuttaa valot ennen nukkumaan menoa, vai mitä Turku?
15.12.2006
Kaupunginetatterin imperfekti ja futuuri
14.12.2006
John Lennonia mielessä ja korvissa
13.12.2006
Uusi pääkirjasto on aivan ihana
12.12.2006
Kipeitä karhuja ja tiheää tukiverkkoa
11.12.2006
Miksi niin monen pitää hukkua sosiaaliturvan mustiin aukkoihin ?
10.12.2006
Olen ollut valtavan kiltti ainakin Hesarin testin mielestä
9.12.2006
Vasemmistonaisten Valtikassa jaettuja tunteita
8.12.2006
Kirjailijat ja yhteiskuntakritiikki
7.12.2006
Poliittinen huutopussi parhaista vaalitäkyistä on alkanut
6.12.2006
Kansallistunteesta ja itsenäisyyden juhlinnasta
5.12.2006
Pakolaiset ovat leireissä, kun Suomessa hoidetaan pakolaiskiintiöt perussuomalaisittain
4.12.2006
Tulin Koulukadun kautta kotiin hyvin pettyneenä
3.12.2006
Oikeus ja kohtuus sekä Saddam Hussein
2.12.2006
Haavoittuneen enkelin valinta maammetauluksi ei yllätä
1.12.2006
Olinkin jo huolissani, mistä saataisiin lisää eläköityviä mieskansanedustajia
30.11.2006
Joulusta ja semmoisesta kaupungista
29.11.2006
Koirani on siisti, minä karvoissa
28.11.2006
Ylihuomenna on taas lukupiiri, jess!
27.11.2006
Anna mun kaikki kestää – eli Turun budjetti kokous
26.11.2006
On moraalitonta pitää Venäjää erillistapauksena
25.11.2006
Turku "tarkkikselle"
24.11.2006
Hyviä tuulia vasemmistolle joka suunnalta